Voice Massage™

Voice Massage™ on siilinjärveläisen hierontakouluttaja Leena Koskisen 80-luvulla eri asiantuntijoiden kanssa kehittämä erikoishierontahoito. Hoito tehdään klassisen hieronnan ottein ja sen avulla rentoutetaan äänentuottoon ja siihen läheisesti liittyvät lihakset. Hoidon kohteeksi otetaan ylävartalon, rintakehän, kaulan ja kasvojen alueen lihakset.

🔔 Huomio sisällöntuottajalle:
Bannerikuvan koko: 1024 x 1024px.
Muista lisätä / tarkistaa kuvatiedostojen alt-tekstit ennen julkaisua!

Voice Massage™ -hoidon tärkeimpinä tavoitteina on poistaa äänentuottoon osallistuvien lihasryhmien jännitystilat ja ehkäistä siten jännitystiloista aiheutuvien äänihäiriöiden syntymistä. Sen avulla pyritään säilyttämään lihasten toiminnallinen tasapaino koko ylävartalon alueella. Lihaksia rentouttavalla ja aktivoivalla käsittelyllä luodaan edellytykset vapaalle hengitykselle, puheelle ja laulamiselle. Hoidon aikana asiakasta ohjataan hengittämään tavalla, joka vahvistaa hoidon rentouttavaa vaikutusta. Kasvojen ja purennan alueen lihasten käsittelyllä pyritään vapauttamaan erilaisista purentahäiriöistä aiheutuneita lihaskireyksiä ja lievittämään niistä johtuvia kiputiloja. Sitä voidaan käyttää myös tukihoitona äänihäiriöiden terapiassa.

Voice Massage soveltuu henkilöille, jotka ovat äänentuoton kanssa tekemisissä, liittyy se sitten puhumiseen, soittamiseen tai laulamiseen. Esimerkkinä mainittakoon opettajat, liikunnanohjaajat, kouluttajat, näyttelijät, laulajat ja muusikot.  Myös toimistotyötä tekevät saattavat saada apua mm. niskahartiaseudun kiputiloihin.

Voice Massage™ -hoito on täydennyskoulutus Valviran rekisteröimän hierojan tai fysioterapeutin pohjakoulutuksen omaaville. Hakijoilta edellytetään perusteellista hierontatekniikoiden hallitsemista ja kokemusta hierontatyöstä.

Linkki Voice massage yhdistyksen sivulle: https://www.voicemassage.fi/

Varaa aika nyt – Hyvin­vointisi alkaa tästä hetkestä